Hybridimuna

Vaihteeksi lisää juttua pääsiäismunista… 😀

Eilen – pitkäperjantaina – kun pääsiäissuunnitelmat mökille lähdöstä kariutuivat kehnoon säähän ja jäimme kotiin, pohdin mitä aikani kuluksi tekisin (lue: alkaisin maalata). Jatkaisinko yhtä akvarellityötä, joka oli kesken, vai maalaisinko pitkästä aikaa posliinia…? Toisaalta pääsiäismuniakin olisi kiva maalata lisää, kun on vielä ”sesonki” päällä…

Sitten keksin kompromissin: maalasin akvarelliväreillä keramiikkamunaan tosi perinteisen posliiniaiheen!

Olin saanut jo muutama vuosi sitten ystävältäni lahjaksi ison (n. 16×10 cm), päältä lasittamattoman ja blancon keramiikkamunarasian. ”Valkoisen paperin kammo” oli tähän mennessä estänyt minua maalaamasta siihen mitään. Pinta oli niin hauraan oloista, etten oikein edes keksinyt, mitä tai millä väreillä siihen mitään maalaisin. Nyt sitten kaivoin munarasian pehmusteista kaapin uumenista. Jonkin aikaa rasiaa käsissä pyöriteltyäni ja mietittyäni totesin, että tällainen herkkä pinta vaatii myös herkän aiheen ja herkät värit.

Varovaisen kokeilun jälkeen näin, että vesivärit sopivat pinnalle mainiosti. Huokoinen keramiikka imi läpikuultavan värin hyvin itseensä ja kuivui nopeasti. Nopeutta siis tarvittiin myös maalaamisessa, mikäli halusi häivyttää väriä tasaisesti.

DSC04597

Aloitin maalaamisen varmuuden vuoksi rasian alapuoliskosta, jotten harjoitusvedoilla heti tärväisi näkyvämpää yläosaa. Virhevetoihin kun ei tämän materiaalin kanssa ollut varaa, väriä ei todellakaan pyyhitty pois, kun sen kerran oli pintaan sipaissut.

Maalaus sujui nopeasti paitsi tuon imukyvyn takia, myös siksi, ettei tässä tarvittu välipolttoja värikerrosten välillä kuten useimmiten posliinia maalatessa. Kun alaosa oli valmis, oli maalaamisen niksitkin jo hallussa, eikä pääaiheeseen siirtyminen enää aiheuttanut sydämentykytystä tai käsien tärinää. Iltaan mennessä koko työ oli valmis.

DSC04612

Hybridimuna - akvarellivärein lasittamattomalle keramiikkapinnalle maalattu perinteinen posliiniaihe.

Hybridimuna – akvarellivärein lasittamattomalle keramiikkapinnalle maalattu perinteinen posliiniaihe.

Nyt vain odotan kaunista säätä, että voin viedä munan ulos. Maalaus tarvitsee vielä suojakseen lakkauksen, eikä sitä oikein viitsi sisätiloissa tehdä, spraylakka leviää ympäriinsä ja haiseekin voimakkaasti. Toivottavasti en tärvää munaa viime metreillä…

—————

Jk. Muna on sittemmin lakattu enkä tärvännyt sitä. Edes värit eivät muuttuneet yhtään, vaikka niin ajattelin, että saattaisivat tummentua lakan imeytyessä pintaan.