Kaksi ja puoli vuotta siihen meni…

…ennen kuin tämä seinävaate saatiin seinälle.

Kaikkihan alkoi siitä, kun kotimme edustalla rannalla kasvanut komea kelopuu kaatui Toini-myrskyssä tammikuussa 2021. Siinä rytäkässä puusta katkesi paljon oksia, ja pelastin niistä komeimman, yli kaksimetrisen käkkyrän.

Heti oli tietenkin selvää, että jotain makrameejuttua siihen solmeilen, mutta mitä? Jossain kohtaa suunnittelin täyttäväni oksan erilaisilla pienemmillä solmeiluilla; kukilla, lehdillä, köynnöksillä yms., joihin voi käyttää muista töistä yli jääviä jämäpätkiä. Valmiiksi koristeltu oksa olisi siinä tapauksessa sijoitettu seinälle pystyasentoon. No. Se idea kuivui kokoon, ja oksa jäi nojaamaan takkahuoneen nurkkaan. Aika pitkäksi aikaa. Mies jo takkapuita siitä suunnitteli pilkkovansa. 🙈 Välillä otin käkkyrän esiin ja taas tuumailin eri vaihtoehtoja. Pikkuhiljaa kypsyi ajatus tehdä uusi seinävaate eteisen portaikon seinälle. Olihan sitä vanhaa katseltu jo neljä vuotta.

Vihdoin nyt alkukesästä projekti käynnistyi toden teolla, kun putsasin ja hioin oksan ”solmeilukuntoon”. Raskain mielin jouduin sahaamaan sen lyhyemmäksi. 60 sentin pätkä lähti ohuemmasta päästä. Pituutta jäi kuitenkin vielä 160 cm. Sitten lankakauppaan. Vanha seinävaate on harmaa, ja ajattelin että joku toinen väri toisi mukavaa vaihtelua. Ostin beigen eri sävyjä.

Koska minulla ei edelleenkään ollut mitään valmista suunnitelmaa, millainen seinävaatteesta tulisi, niin aloin solmeilla eri osioita irtonaisina. En siis suoraan ja kiinteästi oksaan. Se osoittautui viisaaksi ratkaisuksi, koska aloin epäillä beigeä väriä; onko se liian pliisu?

Oli se. Tilasin uudet langat. Harmaat. 😂 

Niitä odotellessa jatkoin kuitenkin beigen seinävaatteen solmimista, ja hyvähän siitäkin tuli, ei siinä mitään. Se sai oman kauniin keppinsä, mutta odottelee nyt vuorostaan, mitä sille tekisin? Raaskinko myydä vai pidänkö itselläni?

 

Siniharmaat langat saapuivat parin viikon päästä, ja pääsin aloittamaan. Osio kerrallaan. Koko ajan pohtien, mitä seuraavaksi. Välillä (lue: aika usein 😅) purkaen ja välillä joitain osia hyläten kokonaan (ne voi käyttää jossain myöhemmin).

Alkuvaiheessa elementit on vielä ihan levällään.
"Ugly Duckling"-vaihe on aina haastava, nyt sentään jo voiton puolella. Ulkonakin voi solmeilla.

”Irtonaisina” edelleenkin solmien, mutta jossain kohtaa oli pakko alkaa kiinnittää osia oksaan. Eikä vieläkään lopullisesti, vaan vain löyhästi kiinni ja helposti irrotettaviksi. Nämä kaikki ”varotoimet” siksi, että oksan käkkyräisyys asetti suuria haasteita saada eri osat istumaan hyvin ja suoraan. Koska solmin työtä vaaterekillä kuten tavallisestikin, eikä moneen suuntaan kiemurtavaa oksaa saanut siihen sellaiseen asentoon miten se tulisi olemaan seinää vasten. Lisää päänvaivaa aiheutti se, että tämän uuden seinävaatteen kiinnitys seinälle piti saada sovitettua samoihin reikiin kuin edellinen. Vanhan seinävaatteen tukipuu on lähes suora ja se lepäsi hienosti seinällä vain kahden naulan varassa. ”Uusia reikiä ei seinään tehdä”, julisti mies. 🙄 

Solmeilu ja kuvioiden suunnittelu itsessään ei ollut mitenkään vaikeata, mutta kun valmiin työn seinälle ripustamisen ongelma kolkutti koko ajan takaraivossa, niin koin tämän työn kaikkein haasteellisimpana mitä olen tähän mennessä kuuteen vuoteen solmeillut.

Seinälle ripustamisessa kun oli vielä sellaisiakin pieniä yksityiskohtia, että ko. kohtaan ei yletä ilman apuvälineitä mitenkään. Korkea seinä, jonka vieressä alapuolella menee portaat alas, ja sivusuunnassa portaikon kaide on niin kaukana, ettei sen yli yletä kurkottamaan seinään asti. Uusi seinävaate on myös paljon painavampi (yli 5 kg) kuin vanha, joten pelkät naulat kipsilevyseinässä sai unohtaa.

Eikä siinä vielä kaikki. Vaikka työ oli viimeistelyä vaille valmis, niin viivästystä aiheutti vielä valojen löytäminen koripesiin. Olisin halunnut lintujen muotoiset valot, mutta sopivan kokoisia ei löytynyt mistään. Eikä tuikku-ledit tulleet kyseeseen, halusimme verkkovirralla toimivat. Led-valoketju, jossa oli tarpeeksi pitkät välijohdot, löytyi vihdoin. Ja olihan valopallojenkin kiinnittäminen pussukoihin oma hommansa, että sain johdot siedettävän siististi piilotettua hapsujen taakse.

Se, että valoketjun johto on musta, oli ihan hyvä sikäli, että johdot ”maastoutuivat” hapsujen sekaan, mutta seinävaatteesta pistorasiaan kulkeva musta johto valkoisella seinällä oli nou-nou.

Kun valkoinen erkkari oli loppu, niin virkkasin johdon päälle ohuesta valkoisesta langasta tuubin. Kolme metriä. 😁 Olin vain iloisesti yllättynyt, että peukaloni kesti virkkaamisen niin hyvin. 👍

Loppujen lopuksi koko projektin ajan ahdistusta aiheuttanut seinälle kiinnitys sujuikin yllättävän helposti! 😳

Keksin itse ratkaisun, ja olen siitä aikas ylpeä. 😇 Haettiin taloyhtiön tikapuut, jotka viritettiin portaiden yläpuolelle vaakatasoon niin, että toinen pää lepäsi kaiteen päädyssä lattialla ja toinen pää rapulla. Vielä pitkä lauta tikkaiden päälle, niin oli helpompi ja turvallisempi seisoa siinä. Naulojen tilalle seinään kiinnitettiin taulukoukut, joihin työ ripustettiin pienistä lenkeistä, jotka olin tukipuuhun tehnyt. Sen verran korkealla seinävaatteen paikka on, etten minä itse tikapuuviritykselläkään seisten ylettänyt sitä laittamaan paikalleen. Vihoviimeisen viimeistelynkin – tukipuulle istahtaneen perhosen – joutui mies ripustamaan.

Tikapuuviritys toimi yllättävän hyvin.
Musta puulaatikko oli just sopiva stoppari. 😁
VALMIS!
Seinävaatteen koko on n. 160x105 cm.
Vaikken saanutkaan lintuja pesäpussukoihin, niin kyllä nämä pallotkin sopivat oikein hyvin ja antavat kauniin lämpimän valon ja hauskat kuviot seinälle. Ja onhan siellä yksi perhonen.