Joulukuusi #2 – tai sitten ei

Ensimmäinen ”iso” makrameetekniikalla toteuttamani työ oli ”joulukuusi”. (Mikro-makramee korujahan olin solminut pitkään jo tätä ennen.) Tein kuusen muutama vuosi sitten ripustustelineeksi maalaamilleni joulumunille – eli jouluisin aihein maalatuille aidoille kananmunankuorille (vrt. pääsiäismunat). Viime aikoina on hiipinyt mieleen tehdä uusi, parannettu versio.

Uutta työtä varten tarvitaan luonnollisesti myös lankaa. Ja kuusesta kun on kyse, niin tietysti sen pitää olla vihreä. (Vaikka joo, onhan noita feikkijoulukuusia nähty jopa vaaleanpunaisina.) Kävin ihan muissa asioissa hovihankkijallani lähikaupassa (Menita, Espoo), ja siellä muistui mieleeni joulukuusi-ideakin. Jotenkin ihan välttämättä piti siinä heti ostaa myös vihreää lankaa tätä tulevaa projektia varten.

Hypistelin aikani erikoisen sävyistä vihreää lankaa, joka ei ollut sellaista joulunvihreää tai kuusenvihreää, mitä olin ajatellut, mutta sävy viehätti. Niinpä mukaan lähti iso Moppi-rulla, kun sain todisteltua itselleni, että väri sopii hyvin myös jouluun.

Se ensimmäinen makramee joulukuusi ja joulumunat.
Kuusen toiselle puolelle ripustin kaikki tekemäni makramee-enkelit ja pitsitähdet.

Kuinka ollakaan…

Kun joku idea pälähtää päähän, eikä jätä rauhaan, niin toteutettavahan se on. Viis siitä, oliko olemassaoleva materiaali kenties tarkoitettu johonkin muuhun käyttöön.

Itseasiassa minulla oli tähän uuteen ideaan toinenkin lanka, lähes samanvärinenkin. Mutta sitä ei olisi ollut tarpeeksi. Varsinkin kun – jälleen kerran – toteutus lähti lentoon ja työstä oli tulossa suurempi kuin alunperin oli ajatus.

Lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen, ja mitä enemmän valmista seinävaatetta katselen, sitä enemmän siitä pidän. Vaikkei siitä joulukuusta tullutkaan.

Seinävaatteen keskustaan yhdistelin perinteisiä kelttikuvioita.
Usein käyttämääni palmikkokuviotakin kehittelin jälleen paremmaksi.
Seinävaatteesta tuli iso, 96x85 cm, ja siihen meni aika tarkkaan se koko Moppi-rulla. Vihreä lanka joulukuuseen on siis edelleen hakusessa.