Alunalkaen olinkin kahden vaiheilla, että mahtaako olla järkevää tänä pääsiäisenä pystyttää perinteinen ”pääsiäismunapuu”? Taloon kun oli vain kuukautta aiemmin tullut uusi perheenjäsen – puolivuotias Rudi-kissa… super-eläväinen ja kaikkialle ehtivä.
Rakentelin sitten kuitenkin sen pääsiäismuna-asetelman, kun kävi vielä niinkin, että tultiin ihan radioon haastattelemaan pääsiäismunien maalauksesta. 🙂
Yllättävää kyllä, munat saivat olla rauhassa. Vain ihan pari kertaa pientä kissanpoikaa näytti asetelma kiinnostavan ja käytiin vähän nuuskuttamassa lähempää.
Kunnes. Tänään. 9.4.2016…
Kai Rudi sitten tuumasi, että nyt sais nää pääsiäisrojut riittää! Kukaan ei ollut näkemässä, mutta yht’äkkiä kuului ääni kuin joku olisi kaatanut laatikollisen muttereita lattialle; klok klok klok klok… Mitä mitä mitä???!!!??? Sekunnin päästä syy-yhteys pläjähti tajuntaan – EEEIIIIII!!!!!! ja ryntäys paikalle paljasti karun totuuden: munapuu oli nurin! TIMBEEEEER!
Ja juu, vaikka silminnäkijähavainto puuttui, niin ei ollut epäilystä etteikö tämä ollut pienen pojan tekosia. Sen verran syyllisen näköisenä kaveri istui lattialla, ja kaikki muut ketä olisi voinut syyttää olivat todistettavasti muualla. 😉 Ja juu-ei, ei se itsestään voinut kaatua.
Rudin suureksi ansioksi on kuitenkin luettava se, ettei ainutkaan muna ollut mennyt rikki!!! Itse sitten kämmäsin kaksi munaa säpäleiksi, kun aloin nostaa maljakkoa pystyyn – pääsivät irti oksista ja lilleri-lalleri lattialle putosivat. 🙁 Mutta nekään eivät onneksi olleet mitenkään erityisiä, niitä vanhimpia esimerkiksi. Ja onneksi olin kaukaa viisas, etten tänä vuonna laittanut maljakkoon vettä. Vähän vähemmän siivottavaa…
No, kai se oli sitten aikakin riisua koti pääsiäiskoristeista… Nyt on taas aika autiota…