Olin maalannut vesiväreillä tämän miekkaliljan joku aika sitten.
Sitten osallistuin posliininmaalauskurssille, jonka teemana oli maalata realistisen näköisiä kukkia (ja erilaisia öttiäisiä kukkien seuraksi). Miettiessäni aihetta mitä maalaisin, keksin, että voisin maalata posliinille saman miekkaliljan kuin olin maalannut akvarellivärein paperille. Voisin siis mukavasti verrata näiden kahden eri taidelajin ominaisuuksia ja eroavaisuuksia.
Kurssilla aloitin liljan maalaamisen posliinilautaselle, mutta eihän se toki viikonlopun aikana valmistunut. No ei siihen itse maalaamiseen nyt niin kauan olisi mennyt, mutta kun noilla kursseilla tahtoo olla aina kaikenlaista muutakin puuhaa – kuten esimerkiksi kahvittelu ja juttelu muiden kurssilaisten kanssa… 😉 Kotona maalaus jatkui, ja tarvittiin neljä polttoa ennen kuin työ oli valmis.
Tällainen siitä tuli:
Aikaa meni siis huomattavasti enemmän kuin akvarellin maalaamiseen, osaksi em. syistä, mutta myös siksi, että posliini useimmiten vaatii jonkinlaista viimeistelyä näyttääkseen valmiilta. Niin tämäkin. Pelkkä kukka ilman lautasta kiertävää kehystä olisi näyttänyt auttamatta keskeneräiseltä.
Ja vertailun tulos
Olen maalannut posliinia vuodesta 1982. No, onhan siihen väliin mahtunut monia välivuosiakin, mutta yhteensä nyt ainakin 20 vuotta. Ensimmäiset ”oikeat” akvarellityöt maalasin v. 2014 kesällä. Siis tähän mennessä vasta about 1,5 vuotta on vesiväreillä tullut maalattua.
Silti. Minusta akvarellimaalaus on helpompaa! Vaikkakin posliinilta voit pyyhkiä vaikka kaiken pois, jos sivellin ei tottele, mutta vesivärien pigmenttiä et niin vaan pyyhikään paperilta. On onnistuttava kerralla. Mutta. Huokoisen akvarellipaperin ja veden liitto auttaa väriä sulautumaan kauniisti ja hienovaraisia häivytyksiä syntyy lähes itsestään. Okei, täytyy siinäkin olla tarkkana veden ja värin oikeasta suhteesta ja monesta muusta asiasta. Mutta 2. Posliinin kova pinta ei anna yhtään periksi. Se ei auta sinua millään tavalla, päinvastoin, liukas pinta asettaa monenlaisia haasteita värin ja öljyjen oikealle suhteelle. Ja joka ikinen häivytys on itse saatava aikaan juuri oikeantyyppisillä sivellinvedoilla ja juuri sopivasti sivellintä painaen.
Lisäksi tulee vielä aika. Posliinimaalaukset pitää polttaa, välipolttoja voi tulla työstä riippuen jopa 5–6. Kun uuni kuumenee n. 800 asteeseen, niin ei se ihan heti jäähdykään – eikä esineitä voi ottaa uunista ennen kuin ne ovat tarpeeksi jäähtyneet. Yleensä yön yli kestää. Akvarellimaalauksen voit kuivattaa vaikka föönillä muutamassa minuutissa, jos on tarvis…
En todellakaan laita näitä kahta maalausmuotoa mitenkään paremmuusjärjestykseen! Se ei ollut tarkoituskaan. Oli vaan hauska tehdä tällainen vertailu, kun maalausaihe oli sama. Kumpaakaan en vaihtaisi toiseen, pidän molemmista toooosi paljon! 🙂
Vertailun vuoksi tässä työt vielä rinnakkain. Lautasen koko on n. 14×28 cm.