Sitä saa mitä sattuu tulemaan
Oma metodini makramee seinävaatteita solmiessa on kutakuinkin se, että sitä saa mitä sattuu tulemaan. Tarkoittaa siis, etten kauheasti suunnittele mallia etukäteen. Mutta pikkuhiljaa on alkanut tuntua siltä, että ehkä sittenkin pitäisi. Suunnitella. Ja varsinkin pysyä siinä suunnitelmassa. Saattaisi säästyä monelta ”eiku”-vaiheelta, purkamiselta ja pohtimiselta.
Aloittaessani uutta työtä minulla on vain joku tietty yksityiskohta tai kuvio mielessä, jonka toteutan ensin ja alan sitten miettiä siihen sopivia muita elementtejä. Tällä kertaa mielessä oli nauhaornamenttikuvio, jollaisen olen aiemmin solminut ohuesta nyöristä rannekoruksi. Kuviosta tein seinävaatteen ”peruskaaret”. Rannekorussa on käytetty helmiä, mutta tähän helmien kohdat piti miettiä uusiksi.
Kun ensimmäinen – se etukäteen ideoitu – vaihe on valmis, alkaa pähkäily että mitäs sitten. Tämänkin kohdalla oli ensin ajatus tehdä pöllö tuohon keskelle. En päässyt solmimisessa kovinkaan pitkälle, kun jo huomasin, ettei se toimi. Eikun purkuun ja otetaan aikalisä. Monia vaihtoehtoja tulee palloteltua, mutta lopulta on annettava ideoiden hautua mietintämyssyssä, ja kas vaan. Sieltä se ratkaisu jostain aivopoimujen syövereistä aina pompsahtaa. Useimmiten. Onneksi.
No tähän nyt tuli sitten samanlainen perhonen, minkä olin tehnyt jo aiemminkin. Pienin muutoksin ja lisäksi muutama kukkanen, ja siitä tuli myös nimi työlle: Perhonen kukkaniityllä.
Varsin ikävältä, suorastaan tuhlaukselta, tuntui leikata Dusty Pink -lanka pelkäksi suoraksi hapsutaustaksi, mutta työhön tarvittiin seuraavaksi rauhoittava elementti. Ihana Bobbinyn punoslanka oli uhrattava, kun ei muuta sopivaa lankaa ollut käsillä.
Olen aika moneen otteeseen ”vannonut”, etten enää ikinä tee aukikammattavia hapsuja töihini. – Ja sitten kuitenkin joskus on ”pakko”. Kuten tässä. Runsasmuotoista ornamenttikuviota tasapainottamaan tarvittiin pehmeät hapsut. Koska muut osat olin solminut Bobbinyn punotusta langasta, tarvitsin hapsuihin kierrettyä lankaa, jonka saa kammattua auki. Chunkymopin 1-kierteistä harmaata lankaa oli sen verran jäljellä, että siitä sain leikattua n. 10 cm hapsut. Rullan jämät on vaan varsin kiharaisia, mikä vaikeuttaa aukikampaamista entisestään.
Ugly Duckling -vaiheessa oltiin jälleen. Se fiilis, kun tuntuu ettei tästä ikinä tule mitään!
Niinpä otin taas kerran hiusten suoristajan käyttöön. Kiersin lankaa auki ja samalla vedin suoristajalla. Siis jo ennenkuin leikkasin langan pätkiksi. Aukikampaaminen oli näin hivenen helpompaa. Mutta eihän ne langat suorana pysy parilla kamman vedolla!
Sen verran olen oppinut näitä tehdessäni, ettei juuri mitään kannata kiinnittää lopullisesti paikalleen työn ollessa kesken. Eikä varsinkaan leikata lankoja lopulliseen mittaansa. Niinpä nytkin oli helppo irrottaa harmaa hapsunauha ja levittää se suoraksi silityslaudalle. Silitysrauta, kampa, sakset, Rudin karsta ja silitystärkki työkaluina hapsunauhasta tuli kuin tulikin suora ja siisti. Ainakin tässä laudalla litteänä ollessaan.
Hapsunauha takaisin paikalleen ja uusi pähkäily, V-kulma: Jos sittenkin leveämpi? Vai kapeampi? Kapeampi joo, ehdottomasti, jotta pinkit hapsut pysyvät oikeassa suhteessa muihin pituuksiin.
Sitten enää viimeistelysiistimiset ja rumasta ankanpoikasesta tuli kaunis joutsen. Ehkä?
