Tasan vuosi sitten tänään, 14.12., oli yksi hermoja raastavin päivä ikinä: Artun hammaslääkäripäivä.

Artulla oli jo toista vuotta aiemmin todettu ikävänlainen syöpymä toisessa alakulmahampaassa ja muutenkin hammaskiveä oli aika paljon. Mutta. Tuolloin Arttua hoitanut eläinlääkäri (Suomen kokeneimpia ja pätevimpiä) totesi, että Artun sydän on niin huonossa kunnossa, että anestesia on todella suuri riski 16-vuotiaalle kissalle ja on pienempi asia jättää hampaat hoitamatta…

Uskoimme asiantuntijaa.

Artullahan on monta vaivaa; munuaisten vajaatoiminta todettiin n. v. 2010, ja siitä johtuneet muut sairaudet, korkea verenpaine ja sydänlihas paksuuntunut niin, että sydämen kammiot ovat enää tosi pienet, mikä estää hyvin toimivan verenkierron. Mutta Arttu on nimensä veroinen sitkeä soturi d’Artagnan, ja hyvällä lääkityksellä vaivat ovat pysyneet kontrollissa. Lääkkeinä on munuaisten toimintaa edesauttavaa lääkettä, verenpainelääkettä ja beta-salpaajaa. Lääkityksen säännöllisyys aamuin illoin on tietysti vaatinut meiltä huolellisuutta ja asioiden tärkeysjärjestykseen laittamista. Vaan mitäpä sitä ei tekisi meille niin rakkaan kissapapan puolesta. <3

Aikaa kului.

Artun hampaiden kunto kuitenkin kaihersi mieltä kaiken aikaa. Sitten päätettiin varata aika toiselle – hammashoitoihin erikoistuneelle – lääkärille. ”Tuomio” oli kuitenkin samansuuntainen; riski on erittäin suuri, ja toimenpide vaatisi etukäteishoitoja, monia nesteytyksiä munuaisten takia ja sydämen uutta ultraäänitutkimusta. Uskoimme siis jälleen kerran asiantuntijaa, emme uskaltaneet ottaa riskiä.

Syksyn mittaan Artun silmät alkoivat olla ”puolitangossa” lähes kaiken aikaa, mistä oli helppo päätellä, että kaikki ei ollut kunnossa. Ruokakaan ei oikein maittanut. 🙁 Oli päätöksenteon aika. Riski oli pakko ottaa! Olihan siinä kuitenkin se toinen puoli, että kaikki sujuukin hyvin.

Varattiin ensin aika kardiologian erikoislääkärille Artun sydämen tutkimista varten. Ultraäänitutkimuksen ja verikokeiden tulosten perusteella tämäkin tohtori puhui riskeistä, mutta hän sai meidät kuitenkin vakuuttuneiksi, että nukutus voidaan tehdä. Hän myös suositteli toista kokenutta hammaslääkäriä, joka pystyisi tekemään hoidon nopeasti, jolloin anestesia-aika jäisi mahdollisimman lyhyeksi.

Lievästi huojentunein mielin varattin aika tälle suositellulle hammaslääkärille parin viikon päähän, jotta kardiologin määräämä uusi lääkitys ehtisi tasaantua.

Ja 14.12.2015 klo 8 aamulla koitti H-hetki.

Lääkärin kanssa käydyn lyhyen keskustelutuokion jälkeen jätimme Artun hänen hoiviinsa. Jännitti aivan hirveästi. Lääkäri arvioi, että noin puolilta päivin hoito on ohi ja hän soittaa meillepäin, kun Arttua voi tulla hakemaan. Tai voi soittaa sitä ennenkin, jos jotain sattuu…… Alkoi hermoja raastava odotus kotona. Koko ajan pelättiin, että puhelin soi ennen puolta päivää. Mutta ei se soinut! Eikä se soinut vielä puolilta päivinkään! Eikä vielä yhdeltäkään! Sitten en enää kestänyt odottaa, vaan soitin itse sinne päin. Selitin asiani, ja iloinen vastaanottoapulainen sieltä huikkasi, että ”Juu, Arttu on ollut täällä hereillä jo pitkän aikaa ja on syönytkin jo vähän!” Sitä helpotuksen tunnetta en unohda ikinä!

Sitten tietysti heräsi kysymys, miksi meille ei ollut soitettu, vaikka luvattiin? No, oli kuulemma tullut toisen potilaan kanssa ongelmia, eikä lääkäri ollut ehtinyt soittaa. Mutta meidän Arttu oli kunnossa!!! 🙂

Kun sitten olimme hakemassa Arttua kotiin, saimme lääkäriltä kuulla, että yhden kulmahampaan poiston ja hammaskiven putsauksen sijasta Artulta oli poistettu 13 hammasta!!! Kolmetoista!!! Podin pitkään huonoa omaatuntoa siitä, että emme vieneet Arttua aiemmin hoitoon. Mutta. Kun uskoimme asiantuntijoita…

Ensimmäisenä päivänä kotona ei vielä ruoka maistunut, mutta vesi kelpasi. Arttu sai myös vahvan kipulääkekuurin, ja pappa olikin aika tokkurainen useamman päivän operaation jälkeen.

Noin viikon ajan toipilas sai ruokansa löysän vellin muodossa. Hyvin maistui.

10 päivää operaatiosta, jouluaattona 2015, Artun silmät alkoivat taas olla pöllömäisen pyöreät. 🙂

Ja tänä päivänä meillä on 17-vuotias reipas pappa ilonamme – joka jaksaa vielä pistää kampoihin juniori-Rudillekin. 😉